Timo Sainio johtavan papin virkaan

Julkaistu: 20.06.08

Kirkkohallitus on 5.6.2008 valinnut Espanjan ja Portugalin turisti- ja siirtolaispapin, ns. johtavan papin virkaan Timo Sainion 1.8. lukien, jolloin Jasse-papin eläke virallisesti alkaa. Hakijoita virkaan oli yhdeksän.

Valinnan johdosta Timolle ojennettiin onnittelukukat 8.6. jumalanpalveluksen yhteydessä. Toinen papin paikka, diakoniapapin virka julistettaneen haettavaksi kesän aikana.

Rovasti Veli-Pekka Toiviainen on kutsuttu hoitamaan papin tehtäviä Aurinkorannikolle kunnes diakoniapapin virka on saanut vakinaisen hoitajan.

Hän aloittaa työnsä heinäkuun alkupäivinä, kun Timo lähtee lomalle Suomeen. Veli-Pekan tavoittaa keskiviikkoisin seurakuntakodilta klo 11-13 ja puhelimella 649 194 085. Sähköpostiosoite on veli-pekka.toiviainen(a)evl.fi

Talvikanttoriksi lokakuusta huhtikuuhun on valittu Martti Kilpeläinen Vihdistä. Hyvin asioista tietävien lähteiden mukaan saamme jälleen hyvän kanttorin!

Timo Sainio on lomalla ja töissä Suomessa 7.7. – 5.9. välisen ajan. Jaksoon sisältyy osallistuminen kirkon ulkosuomalaistyön seminaariin ja ulkosuomalaisparlamentin Välimeren aluekokoukseen.