< SOS

Lyhyt oppimäärä

02.01.2015

Monet lukijoista ovat kokeneet pitkäaikaisen sairauden vuosien, jopa vuosikymmenien ajan omassa elämässään.

Työn puolesta olen kuunnellut ja elänyt mukana monia ihmisvaiheita ja elämän kipeitä käänteitä.

Juuri siihen kohtaan olen halunnutkin hakeutua, ihmisen lähelle. Ei siinä kunniaa kerätä eikä onnistumista mitata, mutta on sentään yritetty yhdessä.

Jouluajan suuri sanoma on se, joka meitä tähän kutsuu. Itse Valkeuksien Isä tuli lähelle jouluna. Vapahtaja syntyi avuttomana lapsena kipujen maailmaan.

Siinä mekin elämme toisiamme tukien, jos Herramme esimerkkiä ja tahtoa haluamme seurata.

Muistan kesäkuun viimeisen iltakirkon Seurakuntakodilla. Pyysin etukäteen seurakunnaltani anteeksi, jos polveni kesken kaiken pahassa paikassa notkahtavat.

Tilanne paheni myöhemmin Suomessa ja lomalla täyteen liikuntakyvyttömyyteen. Hermojärjestelmä selästä alkaen toi kovia kipuja ja lopulta vei jalat alta. Pyörätuolilla vietiin ambulanssiin ja sairaaloihin.

Puoli vuotta olen ollut joko sairauslomalla tai vuosilomalla, mutta kipeänä kuitenkin. Väärä diagnoosi tai hoitovirheestä valittaminen ei tuo takaisin menetettyjä sairauskuluja tai hyvitä kipujen kanssa valvottuja öitä.

Nyt kuntoudun selkäleikkauksen jäljiltä ja elämä voittaa. Kyynärsauvatkin jätin marraskuussa Helsinkiin ja palautan ne ensi kesän lomalla Lappeenrantaan, jos kaikki menee hyvin.

Otsikon mukaan olen kokenut vain pienen siivun tai lyhyen oppimäärän sairaudesta. Monet joutuvat kantamaan enemmän.

Syitä olen pohtinut ja syyllisyyttä kantanut niin kuin me kaikki. Läheisten läsnäolo ja läheisimmän rakkaus on vaikeimmissakin paikoissa kantanut. Siitä kiitän.

Usko johdatukseen ja elämän suuren tarkoitukseen on se perustava voima, jonka pohjalla voi seistä, vaikka jalat eivät kantaisikaan.

Ystävät, jos vielä joskus pääsen könyämään alttarille tai saarnatuoliin, sanon teille kuin ennenkin: Rakas seurakunta. Aina olen sitä syvästi tarkoittanut enkä vain tokaissut.

Mutta nyt tiedän, mitä seurakunnan ja sen jäsenten tuki vaikeassa paikassa voi antaa ja merkitä keppipapillekin. Myötäelämisen, yhteyden ja rukouksen kokeminen voimana selustassa ihan oikeasti kantaa ja auttaa.

Tuskin paljon olen muuttunut, saatikka jalostunut. Pikemmin ajattelen, että tässä iässä ihmisen kypsymisen vaarana on tulla ylikypsäksi. Sehän on sama kuin mätä.

Täydellistä suoritusta ei tullut, lyhyt oppimäärä kuitenkin.

Timo Sainio