Pappilan parvekkeelta avautui illan hiljaisena hetkenä eteeni yht´äkkiä neljä näkökulmaa yhteydestä: pulu, satelliitti, Hallamaa ja seurakunta.
Kaupunkipulu näyttää yöpyvän säännöllisesti 7. kerroksen risaisella parvekkeella silmieni edessä. Yöpuulle se laskeutuu auringon laskiessa. Päivän kajastaessa aamulla se ensimmäiseksi sukii höyhenensä ja lehahtaa lentoon.
Kuva vanhan ajan kirjekyyhkystä viemässä tärkeää viestiä toiselle rintamalle tai yhteisön johdolle uhkaavasta vaarasta ja avun tulosta. Sen ajan yhteydenpidon elävä edustaja, ”connecting people”, Nokian tutulla tunnuslauseella ilmaisten.
Samalla parvella yöpyy toinenkin pulu, valkoinen, rauhan symboliksi muodostunut. Kunpa olisikin, näinä Kaukasian ym. kahinoiden aikoina.
Satelliitti, joka ilta auringon laskiessa sekin piirtyy kirkkaana eteen, informaation välittäjä. Mitä tuokin lounaisella taivaalla loistava sinne laukaistu satelliitti lähettää ja kenelle, en tiedä?
Maasta sitä kuitenkin seurataan, siihen ollaan yhteydessä, sen tietoja käytetään. Säätietoja, puhelinyhteyksiä, sotilastietoja? Tämän ajan yhteyksien välittäjä. ”Connecting people”.
Hallamaa ja Churriana selkäni takana parin kilometrin päässä, suomalaisen radiotiedustelun isän Reino Hallamaan viimeinen asuin- ja työympäristö sotien jälkeen.
Hänen miehiään tapasin 1980- ja -90-luvuilla näillä rannoilla, kuuntelin ja hain sen jälkeen käsiini kaiken mahdollisen kirjallisuuden niin Hallamaasta itsestään kuin itsenäisyytemme ajan ja erityisesti sotien ajan radiotiedustelustamme.
Nostan hattua aina vain korkeammalle ja kiitän Herraamme tästä Hallamaasta, yhdestä Suomen selviytymiseen viime sotiemme aikana ratkaisevasti vaikuttaneista maanmiehistämme, tiedusteluyhteyksien ja sanomien avaajasta ja välittäjästä eetterissä suurimmillaan aina tuhanteen henkeen nousseen tiedusteluyksikkönsä kanssa. ”Connecting people”.
Taivas on pimeä. Satelliitti näkyy valopilkkuna. Pulu nukkuu seinän vieressä lampetin päällä, Hallamaa maan mullassa Churrianassa. Taivas on kuitenkin auki.
En tarinoi asioitani tyhjään avaruuteen, en satelliitille enkä pululle. Kaiken takana, kaiken keskellä, kaikessa, lähellä ja kaukana, täällä maan päälläkin on suuri pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isä.
Hänelle saan ja voin ja tahdon kertoilla kaiken mitä mielessäni liikkuu, menneistä ja tulevista, kaikessa hiljaisuudessa, toisten vielä nukkuessa tässä lähellä, tässä kaupungissa, tässä maassa, kotimaassa, maailmassa.
Hänkin viestii, Sanassaan, seurakunnassaan, Pyhän Henkensä puhuttelussa. ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Kristus on läsnä seurakunnassaan. Kristittyjen yhteys ei perustu yhteisiin oppeihin tai tapakulttuuriin, ei samalla tavalla kaavoitettuun ajatteluun. Se perustuu Kristukseen ja nousee rukouksesta, että löytyisi tie edessä olevaan tulevaan.
Sitä varten suomalaisilla on seurakuntansa täällä Espanjassakin, kaikkialla siellä, missä on suomalainen siirtokunta.
Tervetuloa jälleen mukaan alkamaan uutta syyskautta, ”Connecting people”.
Pedro-pappi - Veli-Pekka Toiviainen
va.vs. (väliaikainen viransijainen)
On hyvin mielenkiintoista nähdä, mitä asioita Suomesta tiedetään, mitä uutisoidaan ja mistä...
”Varo jos omistat enemmän kuin kolme tavaraa, tulee hetki, jolloin tavarat omistavat sinut....
Tammikuussa 2009 julkaistiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeeninen strategia vuoteen...