Käykäämme nyt Jerusalemiin

Ihminen on aina ollut vaeltava, liikkeellä oleva olento.  Erilaiset kansainvaellukset ovat ratkaisevalla tavalla muuttaneet ihmiskunnan historiaa ja antaneet sille oman leimansa.

Ihminen on aina lähtenyt rasittaville ja vaarallisille matkoille etsiessään parempaa elämää ja parempaa maailmaa. Pyhiinvaeltajat ovat kautta historian vaeltaneet pyhinä pitämilleen paikoille päästäkseen raottamaan inhimilliseen olemassaoloon liittyvää salaisuutta, löytääkseen elämän pyhiä ja jumalallisia pohjavirtoja ja saadakseen niistä inspiraatiota, voimaa ja mielekkyyttä arkiseen todellisuuteensa. 

Pyhiinvaellukset, pyhät matkat ovat yhteisiä kaikille kulttuureille ja uskonnollisille perinteille. Ne kertovat jotain oleellista ihmisen rajallisuudesta elämän salaisuuden edessä ja ihmisen kaipuusta päästä raottamaan tätä salaisuuden verhoa, ihmisen kaipuusta Luojansa luo.

Paastonajan virsi ”Käykäämme nyt Jerusalemiin” kutsuu meidät jännittävälle matkalle, dramaattiselle löytöretkelle inhimillisen olemassaolon syvimpään, kaikkein tuskallisimpaan ja samalla kaikkein toivorikkaimpaan todellisuuteen.

Adventti- ja jouluaikana me ”matkustamme” Betlehemiin.  Paastonaikana, hiljaisella viikolla ja pääsiäisenä ma ”matkustamme” Jerusalemiin.

Me ”pyhiinvaellamme” ajatuksissamme ja mielikuvissamme paikkoihin, missä toivomme kohtaavamme ja kokevamme jotakin jumalallisten voimien toiminnasta ja esiintymisestä ihmiskunnan historiallisella näyttämöllä.

Espanjan hiljaisen viikon ja pääsiäisen näyttävät kulkueet ja niiden seuraaminen aina aamuyön tunneille asti on osa ”pyhiinvaellustamme” pitkänperjantain ja pääsiäisen salaisuuksiin.

Jerusalem herättää sekavia ja ristiriitaisia tunteita ja mielikuvia. Niin oli jo Jeesuksen aikana kaksi vuosituhatta sitten ja niin on edelleen.

Jerusalem on aina ollut symboli ihmisen kaipuulle jumalalliseen ja puhtaaseen, ihmisen kaipuulle rauhaan, kaipuulle veljeyteen, tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen.

Jerusalem on ollut symboli ihmisen ikuisuuden kaipuulle, kaipuulle Luojansa luo.  Jerusalem on aina ollut ilon, kiitoksen, pyhän kokemisen ja Korkeimman ylistyksen paikka.

Mutta Jerusalem oli ja on myös uskonnollisten ja poliittisten ristiriitojen näyttämö, likaisen valtapelin ja kaikenlaisten inhimillisten ennakkoluulojen ja juonittelujen näyttämö.

Pahojen ja elämää tuhoavien voimien taistelukenttä. Ihmisen alennustilan ja ihmiskunnan katastrofin näyteikkuna. Ihmisen ja ihmiskunnan tuhoon vievän kateuden, itsekkyyden ja suvaitsemattomuuden  näyttämö.

Jerusalemissa me kohtaamme Betlehemin lapsen: Ihmisen Pojan Golgatan kärsimystiellä. Innostunut kuninkaille tarkoitettu tervehdys ”Hoosianna” vaihtuu massojen huudoksi ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”. 

Jerusalemissa on ihmiskunta, yksityinen ihminen, sinä ja minä, keskellä hyvän ja pahan, inhimillisen ja epäinhimillisen välistä taistelua. Keskellä tätä taistelun pimeyttä sarastaa pääsiäisaamu riemullisen voitonlaulun kaikuessa: ”Kristus on ylösnoussut. Hän on totisesti ylösnoussut.”. 

Rakkauden, sovinnon ja sovituksen jumalallinen ja sen takia niin syvästi inhimillinen uhri ja ihme on voittanut kuoleman ja sen kaikki tuhoavat voimat.

Rakkauden ja toivon portti, portti sovintoon, tulevaisuuteen ja ikuisuuteen on auki!  Tämä tapahtuu Jerusalemissa, meidän Jerusalemissamme. Usko avaa portin.

Me olemme kaikki Jerusalemissa. Meissä kaikissa on Jerusalem. Avatkaamme portti elämään!

Jasse-pappi toivottaa elämämakuista pääsiäistä 2008!