Victoria del Sol

Julkaistu: 05.11.07

Joka ilta, kun tulen kotiin huomaan portin pielessä otsikon mukaisen nimen kakkosnumerolla varustettuna.

Sattuu olemaan asuintaloni siis pappilan sekä Torrentuvan talon nimi, joka suomeksi on auringon voitto.

Nautin omasta talostani ja sen pienestä yhteisöstä Torremolinosissa. Tunnen nimeltä ja lempinimeltä monia sen asukkaita ja tervehdin heitä: Ola.

Vielä mukavampi on sanoa hei tai huomenta talon suomalaisille. On hienoa asua talossa, jonka nimi on auringon voitto.

Victoria del Sol kertoo minulle joka päivä viestin siitä, että valo voittaa. Nuorempana en niinkään kärsinyt pimeästä vuodenajasta enkä jaksanut laskea päiviä sen mukaan, milloin valon määrä alkaa kasvaa.

Melkein vuosi Espanjassa on tehnyt tehtävänsä. Huomaan valon voittavan, auringon merkityksen suurenevan ja muodostavan tärkeän osan Espanjan Aurinkorannikolla elettävästä elämästämme.

Muistatko luomiskertomusta Raamatun alkulehdiltä? Ensimmäinen luotu todellisuus oli valo. Jumala sanoi: tulkoon valkeus ja valo syntyi.

Ennen oli pimeää ja tyhjää, mutta valon voimasta kaikki alkoi. Asetettiin päivä ja yö, kuu, tähdet ja aurinko – vuosien ja vuorokausien rytmi lähti liikkeelle.

Sanotaan, että maailmassa taistelevat pimeyden ja valkeuden voimat. Ja jos tarkasti katselen, huomaan samojen voimien jylläävän omassa sisikunnassani. Mitä se voisi tarkoittaa?

Valo edustaa kasvun voimia, hyvyyttä, rakkautta ja eheyttä. Pimeys on sen vastakohta, joka tuo elämään tuhoa, pahuutta, vihaa ja rikkinäisyyttä.

Tietysti nämä määritteet ovat vai karkeita kuvia ja yleistyksiä, mutta uskon, että moni tunnistaa elämässä olevan todellisen jännitteen näiden sanojen kautta.

Kristittyjä kutsutaan valon lapsiksi. Emme aina onnistu näyttämään siltä, erehdymme ja saatamme näyttää ankeilta valkeuden lähettiläiltä.

Joskus pimeys ja harmaus voittaa, vaikka kasvoillamme saisi näkyä oikea valon pilkahdus. En tarkoita nyt kristityillä kovin pientä laumaa, vaan meitä kaikkia.

Yritämme elää valossa ja pyrkiä kohti hyviä arvoja ja kestävää elämää. Ihmisinä vain niin monesti epäonnistumme.

Aurinko voittaa. Valo voittaa pimeyden silloinkin, kun näyttää siltä, että ihminen epäonnistuu.

Kristus sanoi olevansa valo, maailman valkeus. Vielä Hän jatkaa sanomaansa: joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella.

Meidän paikkamme on asettua koko painollamme valon puolelle ja pimeyttä vastaan. Saamme sitoutua ja kietoutua hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.

Silloin olemme ehdottomasti Voittajan puolella, koska valkeus murtaa pimeyden.

Ystävät, Aurinkorannikon suomalaiset, valoisat terveiset talosta, jonka nimi on Victoria del Sol.

Timo Sainio

Aikaisemmat palstat

Krusifiksi

19.01.10

On hyvin mielenkiintoista nähdä, mitä asioita Suomesta tiedetään, mitä uutisoidaan ja mistä...

Elämämme kallein asia

13.07.09

 ”Varo jos omistat enemmän kuin kolme tavaraa, tulee hetki, jolloin tavarat omistavat sinut....

Meidän kirkko - ykseyttä etsivä yhteisö

09.06.09

Tammikuussa 2009 julkaistiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeeninen strategia vuoteen...