Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Costa Blancan ev.lut seurakunnan pitkäaikainen yhteistyö jatkuu suotuisissa merkeissä tänäkin syksynä.
Seurakunta saa jälleen kaksi diakoniaharjoittelijaa kolmen kuukauden ajaksi. Tästä yhteistyöstä on ollut paljon hyötyä ja iloa kaikille osapuolille: Ammattikorkeakoulu on voinut turvallisesti lähettää oppilaitaan ulkomaiseen harjoitteluun, opiskelijat ovat saaneet hyödyllisen kokemuksen ja seurakunta merkittävää apua ahkerista harjoittelijoista.
Tänä syksynä Torreviejaan saapuvat harjoittelijat ovat porilainen Jaana Kakko ja pohjalainen Heidi Kallio.
Jaana Kakko on merkonomi sekä nykyiseltä ammatiltaan sosiaali- ja terveydenhuollon sihteeri. Hän on 45-vuotias, syntynyt Porissa ja asunut kotikaupungissaan koko ikänsä. Viimeiset vuodet hän on työskennellyt osastosihteerinä Satakunnan keskussairaalassa.
Ensi vuoden loppuun mennessä hän valmistuu sosionomi-diakoniksi. Edellisissä opintoihin kuuluvissa työharjoitteluissa Jaana on tutustunut mm. kehitysvammaisten, mielenterveyskuntoutujien, kuurojen ja päihdeasiakkaiden diakoniatyöhön.
Nämä harjoittelujaksot ovat vakuuttaneet hänet siitä, että hän on valinnut oikean alan. Hän on ollut mukana Mummon kammarin toiminnassa ja on myös Autismi- ja Allergialiiton kouluttama tukihenkilö, jonka tehtävänä on auttaa perheitä, joilla on autistinen lapsi tai nuori.
Seurakuntatoiminnassa hän on ollut mukana mm. Porin Tuomas-messutoimikunnan vastuuhenkilönä. Espanjaan ja Torreviejaan Jaana on perehtynyt internetin avulla sekä käynyt jo aiemmin Benidormissa.
Hänelle Torrevieja oli ainoa vaihtoehto ja hän on tyytyväinen että harjoittelupaikka seurakunnassa järjestyi.
Heidi Kallio on 22-vuotias ja kotoisin Alajärveltä Etelä-Pohjanmaalta. Hän on opiskellut sosionomi-diakoniaa tammikuusta 2007 lähtien Pieksämäellä Etelä-Savossa ja valmistuu joulukuussa 2010.
Kesätöissä hän on ollut monissa tehtävissä mm. Kouvolan seurakunnassa kesädiakonina. Tänä kesänä hän on ollut hoitotyössä kehitysvammaisten kuntoutuskeskuksessa Vaalijalassa, jossa hän oli tehnyt työjaksoja jo keväällä.
Heidi on suorittanut opintoihin kuuluvan seurakuntaharjoittelun Tampereella Kalevan seurakunnassa sekä työskennellyt myös päihdetyön päiväkeskus Mustassa Lampaassa Tampereella.
Hän halusi ulkomaan harjoitteluun, koska on kokenut kutsumusta lähetystyöhön tai muuhun alansa työhön ulkomaille. Torreviejasta hän on saanut tietoa sekä koululta, internetistä että aikaisemmilta vaihto-opiskelijoilta. Hän odottaa innolla tapaavansa seurakuntalaisia sekä myös tutustuvansa paikallisiin ihmisiin.
Hän on ollut rippikoulusta lähtien aktiiviseurakuntalainen. Harrastuksiin kuuluu runojen kirjoittaminen, lenkkeily ja ratsastus.
Jaana ja Heidin toivovat tapaavansa runsaasti seurakuntalaisia seurakuntakodilla ja erilaisissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa.
Kesän aikana seurakuntakoti on laitettu toimintakuntoon ja uusien tilojen antamin mahdollisuuksin myös kahvilan toimintaa kehitetään. Kahvilan puuhanaiset ovat käärineet hihansa ja tarjontaa lisätään entisestään.
Tervetuloa!
Kari Mäkiö
Costa Blancan evankelisluterilainen seurakunta saa talvikaudeksi 2009-2010 erinomaisen ja...
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Costa Blancan ev.lut seurakunnan pitkäaikainen yhteistyö jatkuu...
Costa Blancan suomalaisilla oli mahdollisuus täydentää ja kerrata tietojaan turvalliseen asumiseen...