Seurakunnalla lämminhenkinen juhlapäivä

Julkaistu: 02.09.09

20-vuotistaivaltaan juhliva Costa Blancan ev.lut. seurakunta kokoontui 1. adventin aattona sekä kirkkoon että kulttuurikeskukseen. Molemmissa paikoissa oli kolmesataapäinen juhlakansa osoittamassa, että seurakuntalaisista lähtevä hengellisyys on voimissaan ulkosuomalaisten keskuudessa. Omin voimin ja Suomen Kirkon tuella on pienestä alusta edetty kunnioitettaviin saavutuksiin.

Arvokas ja kaunis messu

Puolen päivän aikaan alkaneessa messussa oli peräti kolme entistä talvipappia nykyisen lisäksi eri tehtävissä. Näistä Veli-Pekka Toiviainen oli aivan ensimmäinen meitä palvellut pappi 20 vuoden takaa, hän hoiti silloin tehtäviään Aurinkorannikolta käsin. Saarnan piti Raimo Rantala, liturgina nykyinen talvipappimme Aslak Kettunen ja ehtoollisessa avustivat lisäksi Arvi Malkamäki ja Veli-Pekka Toiviainen. Ehtoolinen sujuikin vähäisin jonotuksin neljässä eri pisteessä. Runsaslukuista kuoroa johti nykyinen talvikanttorimme Toivo Kokko. Juhlivaa seurakuntaa oli jokaisella mahdollisuus muistaa lahjallaan kolehdin yhteydessä.

Tervehdyksiä ja musiikkia juhlassa

Messun jälkeen siirryttiin Virgen del Carmenin kulttuurikeskukseen osallistumaan leppoisissa merkeissä edenneeseen juhlaan. Tervehdyssanat esitti seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Panu Niva käyden läpi tärkeimmät merkkipaalut 20-vuotiselta taipaleelta, nykyisen strategiamme keskeisimmät tavoitteet sekä tulevaisuuden näkymiä.

Tervehdyksensä juhlaväelle toivat Kirkon ulkosuomalaistyön edustaja Tarja Summa, Suurlähetystön konsuliasioista vastaava Arja Vanhala sekä kirkkoherra Don Manuel Martinez Torreviejan Katolisesta Kirkosta. Myös Suomi-Seuran, Lionsien, Norjan Merimieskirkon, Vapaakirkon, Evankeelisen kotikirkon ja Suomalaisen koulun edustajat toivat juhlan alkuun tervehdyksensä. Nykyseurakuntalaisen tuntoja tulkitsi Leena Koskinen omassa puheenvuorossaan.

Juhlapuhujaksi oli saapunut Kirkon ulkosuomalaistyön yksiköstä turistityön koordinaattori , rovasti Leena Märsylä. Oman värikkyytensä toi hänen puheeseen se, kun hän referoi toisen harjoittelijamme, Anne Belghitin, nettipalstalta lukemiaan kuvauksia tämän ensi viikkojen kokemuksista harjoittelijana seurakuntakodillamme.

Juhlan musiikillisesta puolesta vastasivat kirkkokuorolaiset, jotka lauloivat yhdessä laulut J. Löytyn Kahden maan kansalainen ja U. Sisaskin Sanctus. Kuoron voimiin kuuluva Seppo Soininen esitti sellollaan Beethovenin sonaatin d-molli yhdessä pianoa soittavan Toivo Kokon kanssa. Tanja Heikkinen on seurakuntakodin tämän syksyn harjoittelijoita, ja hän esitti yksinlauluna Ahti Kuorikosken Paimenpsalmin Toivo Kokon avustamana.

Ansiomerkein muistettiin Marika Salokangasta, Marianna Törmää ja Rauni Haapalaa.

Alkuvirsi, loppuvirsi ja loppurukous antoivat asiaan kuuluvan tunnelmansa seurakuntaväen juhlaan.

Historiikki värikkäissä kansissa kaikille

Arto Salokangas oli uurastanut toista vuotta seurakunnan 20-vuotisen historian kimpussa, ja hän esitteli työnsä keskeiset sisällöt juhlassa. Teksti onkin mielenkiintoista ja kevyttä luettavaa elävöitettynä kymmenillä kuvilla. Historiikin muodostavat pääosin eri henkilöiden kirjoittamat muistelukset ja aihekokonaisuudet, ja tietysti kaikki papit ja kanttorit oli esitelty kuvien kera. Juhlan päätteksi annettiin tämä historiikki jokaiseen kotiin.

Historian muistelua elävöitti myös rovasti Veli-Pekka Toiviaisen ”Välähdys alusta”, eli miten koko seurakunnan toiminta aikanaan lähti liikkeelle.

Juhlabuffet naistenpiirin voimannäyte

Taisi monella vierähtää vielä pitkästi toista tuntia, kun ohjelman jälkeen palattiin aulaan nauttimaan seurakunnan naisten tarjoamaa runsasta ja monipuolista juhlabuffettia. Siinä kelpasi tyydyttää nälkäänsä ja seurustella tuttujen kanssa menneitä ja nykyisiä muistellen. Tämän ”ohjelmanumeron pääesiintyjistä” mainttakoon Soile Salo ja Tuula Kinnunen, sekä ne monet muut ahkerat, jotka viikkoja olivat valmistelleet tarjoilua. Ja olihan siellä tietysti miehiäkin apuna.

Lämpimät kiitokset kaikille entisille ja nykyisille toimijoillemme ja runsaslukuiselle kirkkokansalle!

Panu Niva

Seurakunta starttaa uusissa tiloissa vankalla ammattitaidolla

02.09.09

Costa Blancan evankelisluterilainen seurakunta saa talvikaudeksi 2009-2010 erinomaisen ja...

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja seurakunnan yhteistyö toimii tehokkaasti

02.09.09

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Costa Blancan ev.lut seurakunnan pitkäaikainen yhteistyö jatkuu...

Turvallisuuskoulutus Costa Blancalla

02.09.09

Costa Blancan suomalaisilla oli mahdollisuus täydentää ja kerrata tietojaan turvalliseen asumiseen...