Madridin seurakunta

Madridin seurakunta juhli 20-vuotista olemassaoloaan 15.-16.5.2004. Juhlallisuuksissa oli läsnä suurlähettiläs ja Madridissa aikaisemmin toimineita pastoreita sekä kirkkohallituksen jäseniä ja
seurakuntalaisia. Juhlat olivat kaunis ja mieleenpainuva kokemus kaikille.

Madridin seurakunnassa on näiden 20 vuoden aikana käynyt paljon vieraita, kuten Aurinkorannikon kuoro ja Costa Blancan seurakunta kuoroineen. Suomesta on tehty vierailuja muun muassa Tampereelta ja Oulusta. On pidetty urkukonsertteja saksalaisessa kirkossa ja kuorokonsertteja St. Barbaran katolisessa kirkossa. Messuja on pyritty pitämään neljä kertaa vuodessa.

Alla on siteerattu osia rovasti Seppo Heikkilän toukokuussa 2004 Madridin seurakunnalle lähettämästä viestistä, joka kuvaa hyvin Madridin seurakunnan vaiheita.
"Jos Suomen kirkkoa verrattaisiin 6-kaistaiseen moottoritiehen, niin silloin kai ulkosuomalaisseurakuntaa
maailmalla - ja Madridissa - olisi kuvattava kapoiseksi kärrytieksi tai kinttupoluksi. Jos Suomen kirkko kotimaassa etenee prikaatti- tai divisioonakohtaisesti niin siirtolaisseurakunnan kulku on usein kuin
yksinäisen kaukopartion. Vaimoni Pirkon kanssa en ole koskaan kokenut tätä - 36 vuoden aikana - minkäänlaisena puutteena tai haittana, vaan juuri päinvastoin siinä on ollut koko ulkosuomalaistyön
-inspiraatio
-sen hilpeys
-sen lumous ja hurma
Me täällä Madridissa juhlimme ja onnittelemme ja siunaamme yhden partisaanisissijoukon tarinaa.

Tässä käy kuten monissa menestystarinoissa, kukaan ei osaa aivan tarkkaan sanoa koska ja missä tämä kaikki oikein alkoi.

Kun Madridin seurakunnan alkulähdettä etsitään, tulee eteen itsenäisyyspäivä anglikaanisessa kirkossa vuonna 1982. Se oli ensimmäinen suomenkielinen jumalanpalvelus mitä koskaan on pidetty Madridissa. Erikoisuutena mainittakoon, että Madridin ruotsalaisen koulun kuoro lauloi Suomen Laulun - suomeksi. Suurlähettiläs Joel Pekuri kirjoitti Kanarialla - "tilaisuus onnistui erittäin hyvin, olihan kirkko täynnä väkeä. Toivottavasti tästä tulee vuosittain toistuva traditio. "

Seuraavan kerran saadaan havainto Madridin kirkollisesta toiminnasta juhannuksen jälkeen v. 1983 jolloin pidettiin messu suurlähettilään residenssissä. Läsnä oli 35 henkeä, joista osa Madridin SALTneuvotteluihin
osallistuvia suomalaisia diplomaatteja. Virsiä säesti pianisti Anne Hannikainen ja viulisti Ohto Nortamo. Kirkkokahvit juotiin residenssin puutarhassa.

Vuonna 1984 tulemme päivämäärään 25.4. joka antaa aiheen laskea peruskiveä seurakunnan synnylle. Ensin jumalanpalvelus suurlähetystössä ja kirkon kokous, jossa valittiin esimmäinen seurakunnan kirkkoneuvosto: Erkki Arpia, Virpi Virrankoski-Castrodeza, Marja Delgado, konsuli Dea Donaday, Marjatta Heinonen de Perez, Ohto Nuortamo ja Sisko-Helena Riikonen de Pardo.

Seurakunta oli syntynyt.

Syksyllä 1986 Madridin työ sai vielä huomattavaa vahvistusta kun piispa Paavo Kortekankaan vierailun yhteydessä saimme kirkon virallisen lupauksen antaa tukea 3-4 jumalanpalveluksen pitämiseen vuosittain Madridissa.

Vuodet kuluivat, piispat, suurlähettiläät, pastorit vaihtuivat, mutta karavaani kulki. Seurakunnan toiminta, vastuunkantaminen, puurtaminen oli kirkkoneuvoston ja puheenjohtajan harteilla. Kuva kaukopartiosta on valaiseva. Oleellisinta kaukopartion toiminalle ja hengissäpysymiselle on se, että se kantaa kaiken mukaanaan; muonan, vaatteet ja aseet.

Madridin seurakunta on Jumalan ajatus. Jumala antaa Madridin seurakunnan kylväjille siemenet. Eivätkä sanan siemenet tyhjinä palaa vaan täyttävät sen tehtävän joka Madridin seurakunnalle on annettu 20 vuotta sitten ja tänään ja huomenna."